Lomat ovat mukavia. Tai ainakin ajatuksena. Jos suunnittelee lomalla tekevänsä rästihommia, voinee olla varma, että suunnitelmat menevät uusiksi. Ja näinhän siinä kävi. Lapset sairastelevat, itsekin sairastuu. Elämä on. Paluu arjenhallintaan tuntuu joskus turhan pitkältä tieltä. Sillä mennään mitä on, turha muusta murehtia.
Yhden päivän luennot jäivät välistä. Korvaavana tehtävänä saan referoida artikkelin. Ja pohtia sen hyötyä opettajuuteeni. Artikkelin otsikkona on Kasvatus ja vanhemmuus. Toistaiseksi olen lukenut sitä lähinnä vanhempana. Haitanneeko tuo, kasvattajahan se opettajakin on.
Didaktiikkaa
Olen tavannut idolini. En ole koskaan aikaisemmin tainnut tavata idolia. Nyt tapasin. Oli ihmeellistä huomata hetki, jolloin tajusi tavanneensa henkilön, jonka toimintaa ihailee. Tapaaminen oli lyhyt, ihan liian lyhyt, mutta sitäkin antoisampi. Voin vain haaveilla, että 30 vuoden päästä voisin olla yhtä innoissani ja puhua yhtä ihanasti työstäni ja oppilaistani. Se positiivisuus, innostus ja halu kohdata oppilas oli ihan uskomatonta. Tällaisia ihmisiä toivoisi lisää, lapsemme ansaisevat heidän kaltaisiaan innostajia.
Sukeltaminen lukemaan opettamisen maailmaan oli ihanaa. Kun samanaikaisesti oma lapsi opettelee tätä suurta taitoa, oli helppo keskittyä aiheeseen. Lukukone oli mielenkiintoinen, oma tavutusrytmi on edelleen hakusessa, eikä se kirjasinmalli ollutkaan ihan niin helppo tehdä, kuin mitä luulisi. Onneksi äänteet sentään olivat ennestään tuttuja.
Harmillisesti didaktiikan opintoja on vain hyvin vähän. Niitä tarvitsisi paljon lisää. Kollegiaalisuus, mentorointi, vanhan konkarin viisaat sanat tukevat enemmän kuin mitä teoriaa oppimalla voi koskaan saavuttaa. Tieto on valtaa, mutta tieto yksinään ei vielä tuo hyvää toimintamallia. Tapa ajatella ja tapa kohdata syntyvät kohtaamisissa, kommunikoidessa. Jos kosketusta toisiin ei ole, jää toiminta rajoittuneeksi. Meistä tulee ihmisiä vain toisten kautta.
Ryhmätöitä
Ryhmätyöt ovat vallitseva työskentelymuoto. Verkostoitumisessa ja reflektoinnissa ne ovatkin oleellisia. Yksin työskentelyyn tottuneena alkuunpääseminen on kuitenkin välillä haastavaa. Ei siksi, etteikö haluaisi toimia yhdessä, vaan siksi, ettei ole päässyt sitä hetkeen tekemään. Minkälaisen roolin ottaisi? Kuinka aktiivisen roolin ottaisi? Otanko varmasti muutkin huomioon? Esitänkö asiani turhan painokkaasti? Myynkö ajatukseni huomaamatta? Onko oma tuotos kuitenkaan sanan mittaista? Jännittää. Toivottavasti keväällä on tässäkin jo konkari.
Huomenna pääsee taas opettelemaan uusia viittomia. Viimeinen vierailukin pitäisi toteuttaa. Innolla uuteen päivään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti