Vie mennessäs, tuo tullessas

Ja tee ollessas.

Kun perheessä on kolme lasta ja koira, ja mies tekee töitä, jossa palavereja on aamu seitsemän ja ilta yhdeksän välillä, on rutiinit oltava kunnossa.
Nyt koronan aikaan on ollut rauhallista ja sen myötä tietynasteinen kaaos on päässyt hiipimään arkeen. Koulujen alettua on taas aika miettiä arjen sujuvuutta.
Aikaisemmassa postissani jo pohdinkin arjen rutiineja ja tehtävälistoja. Nyt pohdin enemmän niitä käytännön toimia.

Olen perustaltani hyvin laiska ja mukavuudenhaluinen. Terapeuttini (jep, minullakin on sellainen) pyöritteli hieman silmiään, kun kerroin, että laiskuuteni vuoksi minulla on vessanpesuvälineet jokaisessa vessassamme. Helposti käden ulottuvilla. Terapeutti ihmetteli järjestelyäni kovasti, ja etenkin sitä, miksi liitin laiskuuden tähän. Kerroin asuvani kolmikerroksisessa talossa. Jos minun täytyisi hakea siivousvälineet joka kerta erikseen vessaa siivotakseni, ne siivottaisiin huomattavasti harvemmin. Nyt, kun välineet ovat aina vessassa valmiina, voin siivota sen hetken mielijohteesta. Edelleen sain hieman erikoisen katseen, mutta vastaukseni taisi olla riittävän looginen. Jonkinlaisen merkinnän hän saattoi papereihinsa laittaa..

Suunnitelmani perustuu siihen, että aivomme on helposti huijattavissa. Kun annamme itsellemme mahdollisuuden vahingossa aloittaa hommat (ei etukäteissuunnittelua, ei tavaroiden hakua), on homma valmis (tai ainakin hyvässä vauhdissa) kun tekemistä vastustavat ajatukset ehtivät tietoisuuteen asti.
Tällä samalla logiikalla rosterinen liesituuletin huuvani on aina kiiltävä. Lupasin itselleni taloon muuttaessa, että aina kun minulla on rätti kädessä ja huuva tulee mieleen, pyyhin sen. Pyyhkiminen tapahtuu riippumatta siitä, milloin olen sen edellisen kerran pyyhkinyt.

Kun tekemisen aloittamisen kynnys on näin minimoitu, on rutiinin muodostaminen helpompaa. Sama pätee liikuntaan. Kun töistä tullessaan vaihtaa päälleen liikuntavaatteet, voi pyrähtää lenkille hetken mielijohteesta.

Meillä kertyy portaikkoon usein tavaroita. Tyhjä pyykkikori on alakertaan menevien portaiden edessä, viikattuja pyykkejä sisältävä kori on yläkertaan menevien portaiden edessä. Lapsi yksi päivä moitti kovaan ääneen, että kamalaa kun tuo kori on tuossa kulkuväylällä. On kuulemma tosi vaarallista kiertää se. No, sehän se pointti onkin, sitä ei voi ohittaa huomaamatta sitä ja samalla kun siitä menee ohi, sen voi poimia siitä mukaansa ja viedä ne puhtaat pyykit yläkertaan.

Lapset nauravat minulle aika usein. Yleisin naurun aihe on se, että istahdan sohvalle ja laitan tv:n päälle. En oikeastaan koskaan vain istu siinä. Yleensä minulla on edessä yksi tai useampi puhtaan pyykin kori ja viikaan samalla pyykkiä. Telkkarissa pyörii lähes aina Remppa vai Muutto Vancouver. Senkin lapset tietävät. He rakastavat rutiinejani.

Vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas ei ole tiukkapipoista suorittamista. Se on arjen kynnysten madaltamista ja rutiinien automatisoimista. Kun arjen rutiinit saa automatisoitua, jää enemmän aikaa muulle elämälle.

Uusi normaali

Uusi normaali - mikä termi. Jos mikään muu kuin muutos ei ole pysyvää, on tuo sanapari hyvin erikoinen.
Koska ministeriö antoi hyvin hövelit kädet koulujen avaamisen ohjeistukseen, on eri kouluilla hyvin erilaiset ohjeistukset ja toteutustavat koulutyön toteuttamiseen näissä poikkeusoloissa. Toisaalta on todella hyvä, että jokaisen koulun kohdalla voidaan miettiä juuri siihen kouluun sopivat toimintamallit, toisaalta on hämmentävää huomata kuinka täydellisen eri tavalla eri kouluissa toimitaan.
Itselläni on kolme koululaista kahdessa eri koulussa (kaksi alakoulussa ja yksi yläkoulussa) ja itse työskentelen samassa kunnassa toisessa yläkoulussa. Kaikissa on erilaisia ratkaisuja käytössään.

Oma työni otti askeleen taaksepäin kehityksessä, mutta tähän hetkeen se sopii parhaiten. Teen klinikkatyötä niiden oppilaiden kanssa, joilla on eniten hommia rästissä. Käytännön arjessa se tarkoittaa sitä, että oppitunnilla on yhtä monta oppiainetta kuin on oppilasta. Aikaisemmassa työnkuvassa olen parhaimmillaan hoitanut seitsemään oppiainetta ja yhtätoista oppituntia yhtä aikaa. Siinä saa olla aikamoinen houdini. Nyt on onneksi rauhallisempaa.

Hyvin hektinen ja nopeasti vaihtuva työ vaatii suunnitelmallisuutta ja kykyä vaihtaa fokusta asiasta toiseen. Se vaatii myös kykyä hahmottaa nopeasti kokonaisuuksia ja havaita tunnetilanmuutoksia toisessa. Kognitiivisesti raskasta. Opettajana paras apu on oppisisältöjen hallinta ja kyky hahmottaa asioita monella eri tavalla. Uteliaisuus ja halu hahmottaa toisen tapaa ajatella ovat myös erittäin tärkeitä taitoja. Ydintaito on kuitenkin kohdata jokainen oppilas ja saada hänelle kokemus kohdatuksi ja kuulluksi tulemisesta.

Ensimmäiset kaksi päivää lähiopetuksessa menivät hujauksessa. Ihanaa oli. Tietty joutui miettimään tarkemmin, että mihinkäs aikaan sitä pitääkään herätä, että ehtii ajoissa. Milloinkas niillä lapsilla alkoikaan? Pitäisiköhän nekin herättää? Onko evästarvikkeita itselle? Kuinkas pitkä ajomatka sinne töihin olikaan? Missäs mun työlaukku on? Onkohan avaimet ja henkilökortti vielä siellä..? Olo kuin elokuussa loman jälkeen. Paitsi että nyt ei oltu yhtään lomailtu.. Hugo-koira oli ihmeissään aamun tohinasta.

Uutta muutosta jälleen

Nyt kun arjen juuri ja juuri sai pyörimään etätöiden ja etäkoulun suhteen, on taas aika muuttaa sitä. 

No, niinhän sitä sanotaan, että ainut pysyvä asia elämässä on muutos. Sitä on ollut tänä keväänä tarjolla, poikkeusoloja kun eletään. 

Koulujen avautuminen aiheuttaa itselläni monenlaisia ajatuksia. Yhtenä hetkenä hypin siitä ilosta, että pääsee taas työpaikan rauhaan. Toisena hetkenä tunnen ahdistusta siitä, että aamut tulee taas olemaan kaaosta ja unta tulee liian vähän. Näiden kahden ääripään lisäksi kaikki harmaan värit loistaa tässä välissä. 

Lapset suhtautuivat koulujen avautumiseen lähinnä negatiivisesti. Haittaahan tämä päivän peliaikaa... He kuitenkin keskittyvät tähän hetkeen ja ottavat arjen vastaan sellaisena kuin se on. 

Muutos itsessään on minulle normaalia. Elämässä on aina ollut jotain meneillään perusarjen ulkopuolella. On se sitten ollut opintoja, uusi perheenjäsen, uusi työpaikka, omaisen kuolema. Toisaalta sitähän arki on. Ainakin lapsiperheessä ruuhkavuosien keskellä. Juuri kun saat suunniteltua uuden arkirytmin, tulee jotain, joka muuttaa sen taas. Lasten kanssa riittää, että heille tulee hitusen ikää ja sen myötä uusia taitoja lisää. 

Suunnitelmallisuus on kuitenkin hyvästä. Itse tosin suhtaudun kaikkiin suunnitelmiin ajatuksella plan B. Suunnitelmani ovat toiminnan raameja ja suunnitteluvaiheessa pohdin jo monenlaisia mahdollisia tapahtumakulkuja. Välillä teen hyvinkin yksityiskohtaisia suunnitelmia, mutta jos olen pohtinut ne riittävän hyvin suunnitteluvaiheessa, voin koska vain muuttaa suunnitelmaa. Yllätykset ovat niitä, joista en pidä. Tosin kun mielikuvitus on riittävän monipuolinen, ei niitäkään helpolla tule. 

Nyt koulujen avautumiseen liittyen olen pohtinut uutta arkea ja sen rytmejä seuraavien toimien kautta:

1.) Iltarutiinit; iltapala, nukkumaanmenoaika, aamuksi mahdollisimman paljon asioita valmiiksi. 

2.) Oma liikunta; mitä, milloin, kuinka usein. Saanko ylläpidettyä tämän hetken liikuntapaljouden? 

3.) Ruokasuunnitelmat; omat lounaseväät, päivällisten suunnittelu etukäteen, kaupassa käynnit ja kauppalistat. 

4.) Lasten harrastukset ja niiden aikataulut. 

5.) Pyykkihuolto ja siivousrutiinit. 

Kuulostaapa tuollainen listaus tylsältä. Todellisuudessa noiden pohtiminen sunnuntaisin viikkotasolla ja iltaisin seuraavan päivän tsekkaus vapauttavat ihan valtavasti energiaa ja aikaa kaikkeen kivaan. Ja helpottaa parisuhdettakin.  

To do -listat ovat arkeni sydän. Miten ihana onkaan huomata, että on tehnyt jo paljon (vaikka ei olisikaan vielä tehnyt kaikkea). Jokainen valmiiksi merkattu tehtävä vie kuitenkin hommia eteenpäin. Bullet Journal -tyylinen kirjoitettu tehtävä- ja ajatuslista vapauttavat aivoenergiaa pois ulkoamuistettavista asioita. 

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ja siitä huolimatta tiedän, että aamulla heräämme väsyneinä ja tulee kiire. Se ei kuitenkaan haittaa niin paljoa, kun tiedostan sen mahdollisuuden.