Harjoittelua

Harjoittelu on suoritettu onnistuneesti

Neljän viikon harjoittelujakso oli intensiivinen, työn täyteinen ja antoisa. Juuri niin kuin odotin ja toivoin.
Ensimmäisen viikon sain seurata ja ihmetellä. Miten erilainen alakoulumaailma onkaan verrattuna yläkouluun! Ryhmä, ryhmäytyminen, ohjeistus, aiheiden käsittely, kasvatus, tavoitteet, yhteisöllisyys. Pienen ihmisen integrointi yhteiskunnan täysivaltaiseksi jäseneksi alkaa. Huh, siinä on työnsarkaa molemmin puolin!

Mistä sitä edes aloittaisi ajatustensa selventämisen. Miten sitä järjestäisi sen maailman, mihin ensi kertaa pääsi tutustumaan.
Ensimmäisellä viikolla tuli oltua kriittisempi havainnoidessa tapoja, joilla muut tilanteita hoiti. Toisella viikolla oli omakin havainnointi järjestäytynyt jo enemmän ja tilanteita näki osana suurempaa kokonaisuutta ja oma oppilaan tuntemus oli kehittynyt. Kolmannella viikolla osasi tilanteita jo ennakoida ja pystyi aidosti arvioimaan valittujen toimintatapojen mielekkyyttä. Neljännellä viikolla jo murehti jakson päättymistä. En muista, että marraskuu olisi koskaan mennyt näin nopeasti.

Harjoittelukoulussani oli paljon yhteisopettajuutta. Kuluva lukuvuosi oli neljäs, jota opettajat uudessa koulussa yhteistyössä luotsasivat. Työtavat olivat hioutuneet sujuviksi ja yhteistä fokusta ei tarvinnut enää etsiä. Toisen tietoedustus oli jo tuttu ja toimintaa pystyi ennakoimaan, vaikka varsinaista yhteistä suunnitteluaikaa ei enää erikseen oltu määritelty. Kun kokonaisuus oli kaikilla yhdessä hahmotettuna, yksityiskohtien sovittelu onnistui pienissä kohtaamisissa.

Pienryhmäopetusta oli tuntimääräisesti vähän ja nekin painottuivat yhden vuosikurssin oppilaisiin. Tavoitteena oli aina paluu isoon ryhmään. Tavoitetaso haluttiin pitää korkealla, kuitenkin päästämättä negatiivista frustraatiota nousemaan määrääväksi. Lähikehityksen vyöhykkeellä, rakentavalla kritiikillä, fokuksessa onnistumisen kokemukset.

Sain toteuttaa opetuskokonaisuuden, opetin jakson aikana perustunteja, sain osallistua samanaikaisopetukseen. Pääsin mukaan hojks-palaveriin ja seurata moniammatillista yhteisöä. Sain tutustua monipuoliseen opetusmateriaaliin ja sekä nähdä että kokeilla erilaisia opetuskäytänteitä. Minut otettiin vastaan vertaisena. Parhaana antina oli mielestäni "hiljaisen tiedon" siirtäminen, eli käydyt keskustelut opettajan kanssa. Ohjaava opettaja herätteli ajatuksia, kertoi omia pohdintojaan, perusti toimintansa tutkittuun teoriatietoon, avasi osaamistaan tavalla, josta oli helppo ammentaa omaan opettajuuteen.

Kun kaiken toiminnan fokus on oppilas, on mietittävä tarkkaan, miten toimia. Mielestäni harjoittelukouluni järjestelyt tukevat hienosti oppilaan oppimista ja kehittymistä. Lähtökohtaisesti kaikki opiskelevat isossa ryhmässä. Luokanopettajan toiminnan keskiössä on ryhmän toiminnan ohjaaminen ja ryhmässä tapahtuva oppiminen. Erityisopettajan toiminnan keskiössä on oppilasyksilö ja hänen tarvitsemansa tuki. Yhdessä opettajat voivat luotsata koko ryhmän kohti parempaa oppimista pitäen tavoitetason riittävän korkealla ja pystyen tukemaan välittömästi tuen tarpeen tultua esiin. Joustavat opetusratkaisut mahdollistavat myös hetkelliset tasoryhmät, joiden avulla voidaan lähikehityksen vyöhykettä hetkellisesti yksilöllistää, varmistaa perustietojen ja -taitojen hallintaa. Tavoitteena on kuitenkin aina palata isoon ryhmään, joten vaatimustaso pysyy riitävän korkealla ja positiivinen mallioppiminen yhdessä on helpompaa.

Oli antoisaa nähdä ammattilaisten toimintaa. Sujuvaa yhteistyötä, oman tontin rajoja, eheytynyttä toimintakulttuuria. Ja erittäin mielenkiintoista tässä oli se, että asiat tapahtuivat hyvin jouhevasti. Erityisopettaja saattoi yhden oppitunnin aikana käydä parissakin luokassa luotsaamassa oppimista yhdessä luokanopettajan kanssa. Oppilaat olivat tottuneet useampaan aikuiseen eivätkä siirtymiset häirinneet meneillä olevaa tekemistä. Perustuntien lisäksi oli lukujärjestykseen merkitty kaksi läksyparkkituntia sekä kaksi sovituille ryhmille varattua tukituntia, joiden sisältö vaihteli tarpeen mukaan.

Jakson tavoitteeksi oli määritelty:

Tavoitteet ja sisältö
Opiskelija saa valmiuksia havainnoinnin ja pedagogisen arvioinnin pohjalta erityisopetuksen toteuttamiseen ja harjaantuu yhteisopettajuudessa sekä opetuksen ja oppimisen suunnittelussa ja arvioinnissa. Hän tutustuu erityisopettajan työhön ja erityisopettajan ammatilliseen rooliin osana moniammatillista yhteisöä.

Jakson aikana tutustutaan oppilaiden oppimisprosesseihin, opetuksessa käytettäviin materiaaleihin, opetustiloihin, henkilökuntaan, moniammatilliseen työhön, opetusmenetelmiin ja käytänteisiin. Opiskelija työskentelee erityisopettajan ohjauksessa siirtyen erityisopettajaopiskelijan roolissaan alkujakson pienistä opetustuokioista/rajatusta vastuusta kohti loppuvaiheen kokonaisvaltaisempaa vastuuta luokasta/ryhmästä/oppilaista. Vastuuopetus voi olla myös yhdessä opettamista (samanaikaisopetus).

Kokemuksena erittäin onnistunut.

Yhteistyötä ja harjoittelua

Yhteistyöllä eteenpäin


Kuuntelin viime viikolla Yle Puheelta ohjelmaa, jossa haastateltiin taiteen puolelta väitöskirjaansa tekevää taiteilijaa. Kaikki tunnistetiedot ohjelmasta, taiteilijasta, väitöskirjasta ym. meni täysin ohitse, mutta keskustelussa, tai lähinnä taiteilijan puheessa on paljon tärkeää asiaa. Taiteilijan väitöskirjan keskiössä oli yhdessä tehty työ. Kaksi taiteilijaa, yksi työ, ei ennakkosuunnittelua. Alku oli ollut vaikeaa, kanvaasille oli tullut monta senttiä maalia, kun oli halunnut tuhota toisen tekemän työn. Ihan vain siksi, että toinen oli tuhonnut oman, vaivalla maalaaman yksityiskohdan. Alun hankaluuden jälkeen oli ison telan käyttö vähentynyt, ja tyylit oppivat toisiltaan. "Mitä minä voi ammentaa toisen tyylistä." "Onko oma tyylini oikeasti oma luomukseni, vai olenko saanut ajatuksia toisilta. Miksi en tämän työn toiselta tekijältä?" Taiteilijan mukaan työn edetessä "oma" katosi, ja työstä tuli "kolmas henkilö", aidosti yhteinen työ. There´s no I in team. Sanovat amerikkalaiset. Tässä taitaa olla se yhteistyön ydin. Luoda jotain yhteistä. Itseään ei tarvitse unohtaa, mutta itsensä muuttumiselle on annettava tilaisuus. Työ ei voi olla vain oman näköinen, jos se on yhteinen. Jos yheisesti tehdystä työstä näkee jonkun jäsenen kädenjäljen selvästi, onko työ ollut aidosti yhteinen? Omastaan on annettava, omastaan on luovuttava, toinen on hyväksyttävä, toiselta on opittava. Täysin vastoin yksilökeskeistä kasvatusta ja yksilökeskeistä yhteiskuntaa, vai onko?

Harjoittelua

Tämä viikko on harjoiteltu. Joka päivä, koko (työ)päivän olen päässyt seuraamaan loistavaa erityisopettajaa. Saanut seurata toimintaa, saanut osallistua, saanut ihania vinkkejä, ihania ajatuksia, ihania malleja, kohdannut ihania oppilaita. Sanoinko jo, että ensimmäinen viikko oli ihana? Kolme viikkoa vielä edessä ja tiedän jo nyt olevani haikein mielin, kun viimeisenä päivänä lähden.
Viikon parhaana antina on ollut seurata yksilön kehitystä ryhmän jäseneksi. Yksilöllistä tukea, aikaa, aikuisen läsnäoloa, ryhmän jäseneksi kasvamista, yhdessä tekemistä.
Ensimmäistä kertaa koskaan, toimin alakoulun puolella. Mahdollisimman kaukana omalta mukavuusalueelta. Mutta tein sen taas..
Lukiossa: "Minusta ei ikinä tule opettajaa."
(Aineenopettajaksi opiskelujen) opetusharjoittelussa: "En tule ikinä opettamaan yläkoulussa."
Valmistuttuani: "Alakouluun minua ei saa ikinä!"

Onneksi suunnitelmat tehdään vain vaihtoehtojen kartoittamiseksi, ei sellaisenaan toteutettavaksi. Elämä heittää meitä ihmeellisiin tilanteisiin. Välillä ryvetään siellä ja syvällä, välillä ei ehdi edes maisemia ihailla, ja hyvin usein lopputulos on jotain paljon parempaa kuin olimme koskaan osanneet kuvitellakaan.

No, tässä kuitenkin suunnitelmia tämän kuun varalle....

Organisaatiokaavio

Organisaatio ja organisaatiokaavio olivat tänään keskustelun keskiössä. Tehokas työskentely, ulkoaohjatut tavoitteet, suorittaminen, muutos, sosiaalisten suhteiden muuttuminen, perustehtävän hämärtyminen tuntuvat olevan tyypillistä tämän päivän työelämälle. Kuinka moni tietää työpaikkansa perustehtävän, sen ytimen ja on sitoutunut sen toteuttamiseen? Kuka on määrittänyt sen? Onko päättävällä taholla riittävästi tietoa tavoitteita laadittaessa? Mikä on organisaation hallintohenkilöstön määrä suhteessa tekevään henkilöstöön? Mikä on organisaation organisaatiorakenne? Mitä todella tarkoittaa tiimiorganisaaito? Missä päätökset tehdän? Huh. Pieni pää jo ihan pyörii. Hetken jo luulin eksyneeni väärään luentosaliin. Toivon mukaan omat kyvyt arvioida organisaation rakennetta ja toimintaa ovat huimasti kehittyneet kurssin päättyessä. Vielä pitäisi miettiä, mihin organisaation sitä oikein tutustuisi.

Huoli ja sen vyöhykkeet

Päivän toisena aiheena oli huoli ja siitä puhuminen. Huolen vyöhykkeet ja huolikeskustelun suunnitteluun suuntaviivoja antava lomake tulivat tutuiksi. Hyvää yhteistoiminnallista toimintaa!
Dialogisuus ja vuorovaikutustaidot ovat keskiössä lähes kaikissa elämän tilanteissa. Kuinka esitän asiani, kuinka kuuntelen toista. Mitä minä viestitän ja kuinka viestini voidaan tulkita. Väärinymmärryksiä tulee aina. Omaa toimintaa on hyvä oppia reflektoimaan. Kuinka itse tulkitsen toisen lähettämiä viestejä. Tekstiviestit, wilma-viestit ja sähköposti luovat oman kommunikointimaailmansa, jossa ei ole ilmeitä, eleitä eikä muuta kehon kieltä. Luetun ymmärtäminen on aina yksilökohtaista, eikä tulkintaa voi aina jättää vain lukijan varaan.
Olin jo ehtinyt unohtaa, kuinka suuttunut ihminen on hyvä kohdata. Olen tainnut päästä viime aikoina aika helpolla. Ku-ki-pa-so. Kukipaso. Hyvä muistisääntö, ja toimii myös muidenkin kuin vain vihaisten kanssa.
Kuuntele. Älä keskeytä, älä puolustele. Kuuntele aidosti.
Kiitä. Kerro toiselle, että hyvä kun puhuit. Hyvä kun kerroit asian. Hyvä kun toit oman huolesi esiin.
Pahoittele. Pahoittele jotain. Olen pahoillani, että sinusta tuntuu kurjalta. Olen pahoillani, että tilanne on päässyt muodostumaan näin pitkälle. Olen pahoillani.
Sovi uusi tapaaminen. Nyt ei varmasti ole paras hetki käsitellä tätä asiaa, mutta voisimmeko tavata ensi viikolla?

Ja ehkä tärkeimpänä älä provosoidu ja pysyttele minä-viestinnässä.

Siinä oli varmasti riitävästi yhdelle päivää.

Täältä löytyy hyvä opas haastavan nuoren kohtaamiseen.

Tutustumista

Tänään pääsin vihdoin suorittamaan viimeisen vierailukäyntini. Oikeasti raportti piti palauttaa jo maanantaina ja keskiviikkona oli raporttien purkutilaisuus. Halusin kuitenkin käydä juuri tässä paikassa vierailemassa, ja onnekseni ohjaaja suostui tähän.
Pääsin seuraamaan ammatillisen oppilaitoksen erityisopettajaa. Opetusta seurasin kaksoistunnin verran ja siihen päälle vielä keskustelimme meilkein puolitoista tuntia. Loistava reissu!
Oli fysiikan kaksoistunti. Ensimmäisellä tunnilla kerrattiin nopeauslaskuja ja toisella tunnilla mentiin, tai ainakin yritettiin mennä kehänopeuslaskuja. Tunti ei oikeastaan mitenkään eronnut peruskoulun fysiikan tunnista. Oppilaiden motivaatio oli pohjamudissa, eikä osaaminenkaan ollut mitenkään kummoista. No, miksipä tuo olisi kesän aikana muuttunut. Kaikilla luokan oppilailla on ollut oppimisen ongelmia jo peruskoulun puolella, ja nyt ne seuraavat mukana toiselle asteelle. Yksi oppilaista jäi erityisesti mieleen. Hän oli täysin vakuuttunut, että ei osaa. Hän kuulemma jopa pelkäsi matematiikkaa. Yhden laskun kohdalla, hän oli aivan aidosti ihmeissään, kun sanoin, että nyt se on laskettu. Voi sitä iloa ja riemua!
Pelko on vahva tunne. Ja sanat todella ohjaavat ajattelua. Pitäisi opetella aamumantra: Sinä olet kaunis! Sinä osaat! Sinä onnistut! Kuinkahan kauan menisi, että uskoisi? Negatiivisten uskomusten iskostumien mieleen taitaa olla helpompaa. Pienikin negatiivinen huomautus osuu ja uppoaa. Kertakokeilulla.

ja viittomia

Iltapäivästä jatkui matka yliopistolle. Aiheena olivat viittomat ja opetustuokio oli toinen kahden tunnin viittomakielen opetuspätkistä. Kokonaista neljä tuntia. Johan tässä tuntee itsensä ammattilaiseksi. Tai sitten ei.
No, onneksi edes tämän verran.
Luennoitsija oli ihanan mukaansa tempaava. Viittomakielellä kommunikoidessa ilmeet, eleet ja läsnäolo on ihan toista luokkaa, kuin vain puhuessa. Viittoessa on pakko katsoa puhujaa/kuuntelijaa. Ilmeet ja eleet ovat keskeinen osa viestiä. Jopa viittomakielisiä uutisia katsoessa ilmeikkyys näkyy, vaikka tunnereaktiot pyritään pitämään minimissään uutiskerronnassa. Venäjän kieliset uutiset antavat hyvän vertailukohdan toisesta ääripäästä.

Ehkä jotain kuitenkin opin. Minimissäänkin saimme hyvän aloituspaketin perusviittomiin, sekä hyviä nettivinkkjä. Täältä löytyy hyvä paketti viittomista, ja Papunetin sivuilta löytyy viittomien lisäksi hyvää tietoa selkeästä kommunikoinnista ja esim. kuvapaketteja kuvakommunikointiin. Vierailun arvoinen sivusto!
Ja saimme myös muutaman vinkin siitä, minkä viittomien kohdalla on hyvä olla tarkkana, ettei viesti muutu ihan täysin. Biletys, juominen, lehmä, lentää ja ilotyttö. Hauska kieli.

Talvi on kulman takana


Päivät lyhenevät. Nyt on tasan kaksi kuukautta jouluun. Taisi olla viimeinen lähiopetuspäivä, kun sai ajella molempiin suuntiin valoisaan aikaan. Tai ainakin melkein. Ei uskoisi, että alkumatkasta harkitsin aurinkolasien kaivamista laukusta.

Muistakaa siirtää kelloja sunnuntaina!

Organisoinnin ongelmia

Lomat ovat mukavia. Tai ainakin ajatuksena. Jos suunnittelee lomalla tekevänsä rästihommia, voinee olla varma, että suunnitelmat menevät uusiksi. Ja näinhän siinä kävi. Lapset sairastelevat, itsekin sairastuu. Elämä on. Paluu arjenhallintaan tuntuu joskus turhan pitkältä tieltä. Sillä mennään mitä on, turha muusta murehtia.

Yhden päivän luennot jäivät välistä. Korvaavana tehtävänä saan referoida artikkelin. Ja pohtia sen hyötyä opettajuuteeni. Artikkelin otsikkona on Kasvatus ja vanhemmuus. Toistaiseksi olen lukenut sitä lähinnä vanhempana. Haitanneeko tuo, kasvattajahan se opettajakin on.


Didaktiikkaa

Olen tavannut idolini. En ole koskaan aikaisemmin tainnut tavata idolia. Nyt tapasin. Oli ihmeellistä huomata hetki, jolloin tajusi tavanneensa henkilön, jonka toimintaa ihailee. Tapaaminen oli lyhyt, ihan liian lyhyt, mutta sitäkin antoisampi. Voin vain haaveilla, että 30 vuoden päästä voisin olla yhtä innoissani ja puhua yhtä ihanasti työstäni ja oppilaistani. Se positiivisuus, innostus ja halu kohdata oppilas oli ihan uskomatonta. Tällaisia ihmisiä toivoisi lisää, lapsemme ansaisevat heidän kaltaisiaan innostajia.

Sukeltaminen lukemaan opettamisen maailmaan oli ihanaa. Kun samanaikaisesti oma lapsi opettelee tätä suurta taitoa, oli helppo keskittyä aiheeseen. Lukukone oli mielenkiintoinen, oma tavutusrytmi on edelleen hakusessa, eikä se kirjasinmalli ollutkaan ihan niin helppo tehdä, kuin mitä luulisi. Onneksi äänteet sentään olivat ennestään tuttuja.

Harmillisesti didaktiikan opintoja on vain hyvin vähän. Niitä tarvitsisi paljon lisää. Kollegiaalisuus, mentorointi, vanhan konkarin viisaat sanat tukevat enemmän kuin mitä teoriaa oppimalla voi koskaan saavuttaa. Tieto on valtaa, mutta tieto yksinään ei vielä tuo hyvää toimintamallia. Tapa ajatella ja tapa kohdata syntyvät kohtaamisissa, kommunikoidessa. Jos kosketusta toisiin ei ole, jää toiminta rajoittuneeksi. Meistä tulee ihmisiä vain toisten kautta.


Ryhmätöitä

Ryhmätyöt ovat vallitseva työskentelymuoto. Verkostoitumisessa ja reflektoinnissa ne ovatkin oleellisia. Yksin työskentelyyn tottuneena alkuunpääseminen on kuitenkin välillä haastavaa. Ei siksi, etteikö haluaisi toimia yhdessä, vaan siksi, ettei ole päässyt sitä hetkeen tekemään. Minkälaisen roolin ottaisi? Kuinka aktiivisen roolin ottaisi? Otanko varmasti muutkin huomioon? Esitänkö asiani turhan painokkaasti? Myynkö ajatukseni huomaamatta? Onko oma tuotos kuitenkaan sanan mittaista? Jännittää. Toivottavasti keväällä on tässäkin jo konkari.

Huomenna pääsee taas opettelemaan uusia viittomia. Viimeinen vierailukin pitäisi toteuttaa. Innolla uuteen päivään!

Interventio

Kolmiportainen tuki ja interventio. Sanat ohjaavat ajattelua.

Kuuntelin iltasella Arviointi erityiskasvatuksen kontekstissa kurssin verkkoluentoa. Mieleenpainuvin ajatus oli interventio-sanan käyttö. Siirryttäessä tehostettuun tukeen, tehdään yksilötason interventio. Kun tehdään mitä tahansa interventiota, sen tekemiseen sisältyy suunnittelu, tavoitteiden asettelu, toimintatapojen arviointi ja valikointi, seuranta suunnitelma, välitapaamiset, päätepalaveri, jossa intervention onnistuminen arvioidaan ja tulevaisuuden suunnittelu.
Olen aikaisemmin törmännyt interventio-termiin vain terveystiedon puitteissa. Erityisopetuksen kontekstissa sanan käyttö avasi omia silmiäni hahmottamaan kolmiportaista tukea toisaalta aikaisempaa laajemmin mutta samalla sen ajatus tarkentui.

Intervention tarkoituksena on yleisesti muuttaa jonkun asian kulkusuuntaa. Opetuksen puolella tällainen kynnys tilanne tulee eteen, jos havaitaan, että tavalliset opetusjärjestelymuutokset eivät tue enää riittävästi oppilaan oppimista ja hänen etenemisensä opinnoissaan on vaarantunut. Jotta tällainen havainto voidaan tehdä, on oppilaan opiskelua seurattu jo jonkin aikaa ja pitäisi olla kirjattuna nämä "tavalliset opetusjärjestelymuutokset", joilla on pyritty tukemaan oppilasta. Tässä kohdassa opettajan avuksi on monessa kunnassa luotu "työkalupakkeja", listoja, joiden avulla opettaja voi tarkistaa, onko varmasti kokeillut riittävän erilaisia tukimuotoja. Omassa arjessaan ja toimintatavoissaan on eritäin helppo urautua yhdenlaiseen ajatusuomaan. Listojen tarkoitus on auttaa huomioimaan arjen toimintoja ja kirjaamaan ylös jo kokeiltuja asioita. Listojen käyttö ja niiden ohessa tuen dokumentointi auttavat myös muita ammattilaisia ja perhettä hahmottamaan tuen tarvetta.

Sanat ohjaavat ajattelua. Vaikka usein kuulee sanottavan, että rankka työ vaatii rankat vitsit, piilee lausahduksessa energiaa vievä ajatussyöppö. Ajatuksiaan on hyvä purkaa, mutta sen paikka ja aika on pohdittava tarkkaan.
Kaikessa on hyvää, kaikilla on hyviä puolia. Kun ajatukset luodaan näiden päälle, on kokonaisuus vahvempi. Kun kuulijalle saa mielikuvan arvostuksesta, hänkin arvostaa. Niin sinua kuin itseäänkin. Aloita siis aina sanomalla jotain kaunista. Ja muista, kritiikki ilman parannusehdotusta on vain kiukuttelua. On turha toistaa, mikä on vialla, on parempi keskittyä siihen, miten voidaan parantaa tilannetta. Kun ajattelemme hyvää, sanomme hyviä asioita. Kun sanomme hyviä asioita, ajattelemme hyviä asioita. Itseään ruokkiva positiivisen asenteen kehä. Siihen on hyvä keskittyä.

Muutos

Muutoksen käynnistyminen ja kirjaaminen.


Muutos on vaikeaa. Muutoksen käynnistäminen on vaikeaa. Jos paine muutokseen tulee ulkoa, on käynnistäminen vieläkin vaikeampaa. Jos muutoksen joutuu tehdä muita varten, on sen pysyvyys mahdotonta.
Perusopetuksessa on menossa muutos. Tai no, se on ollut menossa jo pitkään. Nyt alkaa olla tilanne se, että enää ei kysytä, haluaako muuttua. Nyt on pakko. Maailma muuttuu. Yhteiskunta muuttuu.
Kenen etu muutos on? Miksi työtä tehdään? Mikä tai kuka on työn keskiössä?

Opetus on muutosta. Opetuksen tavoitteena on muutos oppijan ajatusmaailmassa. Jos muutos on tavoite, miten kukaan voi pysyä siinä prosessissa stabiilina?
Miten muutosta mitataan? Miten sitä arvioidaan? Miten sen voi tehdä ilman kirjaamista?
Muutoksessa prosessi on oleellisempaa kuin päätepiste. Mitä tapahtui matkalla, millaista reittiä nykyhetkeen päästiin, mitkä asiat vaikuttivat siihen? Mikä oli negatiivista? Mikä oli postitiivista? Voidaanko sanoa, että jollain asialla ei ollut merkitystä?

Maailma muuttuu eskosein. Rakentava kritiikki ja kyseenalaistaminen on tärkeää, mutta sättiminen ilman parannusehdotusta on kiukuttelua. Miksi vallitseva olotila olisi parempi? Miksi muutos on tarpeellinen? Jos yhteisössä on kannustava ja luottamuksellinen keskusteluyhteys, on muutos vääjäämätöntä. Tavoite vain on silloin yhtenäisempi. Toivottavasti.

Hengen arviointia

Kolmiportainen tuki ja kaikille avoimen perusopetuksen lain hengen arviointia.

Opintojen keskeisiä teemoja. Kolmiportaisen tuen kaaviota kaivellaan monessakin yhteydessä. Tietyllä tapaa on hankala nähdä käsittelyjen nyanssieroja, vaikka ne ovat oleellisia. Pyramidin rakentuminen vakaalle, vahvalle pohjalle on oleellista. Eli vahva ja tukeva yleisopetus on kaikean ydin. Oman kokemukseni mukaan tuet, joita voidaan yleisopetuksen puitteissa tarjota, eivät ole kovinkaan yleisesti tiedossa. Usein aineenopettajat tuntuvat ajattelevan, että suurin osa tukimuodoista on mahdollista tarjota oppilaalle vain erityisopettajan kautta, vaikka hänellä todellisuudessa on hyvinkin laaja valikoima mitä moninnaisimpia tukimuotoja. Lisäkoulutuksen ja informoinnin paikka siis.

Kaikille avoimen perusopetuksen hengen arviointi on myös keskiössä koulutuksessamme. Asian pohdinta eetoksella ja paatoksella tuntuu välillä hieman turhalta, koska kentällä resurssit ja käytännön arjen rajoitukset tuovat omat haasteensa. Koen kuitenkin tärkeäksi pohtia ideaalia idealistin paatoksella, koska silloin tavoiterima on mahdollista määrittää riittävän ylös. Jos jo lähtökohtaisesti asetetaan rima alas, ja siitäkin tavoitteesta jäädään, jää lain henki mitä todennäköisimmin kauas utopiaan. Ideaali on aina utopiaa, mutta sitä kohti on pyritävä.

Vierailu

Pääsimme myös ihanalle vierailulleTurun Perhetalo Heidekenille. Ahtauduimme hieman liian pieneen tilaan, entiseen sektiosaliin, ja paikallaan istuen kuuntelimme kolme puolen tunnin esitystä ilman taukoa. Vierailu oli kaikesta tästä huolimatta loistava! Saimme hyvän mielikuvat alueen järjestöjen tarjoamista tukimahdollisuuksista, verkostokartan ja vinkit nettisivuista, joista löytyy kootusti lisätietoa järjestöistä ja niiden tarjoamista mahdollisuuksista! Loistavaa työtä Varsinais-Suomen lastensuojelujärjestöt ry !! Toivottavasti tämän kaltainen toiminta yleistyy muuallakin Suomessa. Kolmannen sektorin toimintamahdollisuudet täytyy tuoda kootusti ja helposti tarjolle ammattilaisten ja kuntalaisten käyttöön. Vaikka järjestöjen tarkoituksena ei ole paikata kuntien velvollisuuksia peruspalveluiden käytössä, on järjestöjen työ ennaltaehkäisevässä toiminnassa välttämätöntä. Järjestöjen tarjoama toiminta mahdollistaa matalan kynnyksen tukea lapsille, nuorille ja perheille ilman lastensuojeluasiakkuutta. Loistavaa. Huomenna pohditaan matematiikan opettamista. Ihanaa! Harmillista, että meillä on vain kaksi lähiopetuskertaa aiheen tiimoilta. Asia olisi erittäin tärkeää tulevan työn kannalta! Onneksi sentään saamme hyvää materiaalia, mistä opiskella itsenäisesti.

Homman aloitus

"Onko lastenhoito sitten varmasti järjestetty? Täältä ei voi olla pois." Eihän se ollut, mutta kukas noihin kysymyksiin haastatelussa koskaan aidosti vastaisi.
Miksi olin siellä? En voi sanoa valinneeni alaa. En muista yhtään sellaista päätöstä, että olisin etukäteen ajatellut, että tuonne minä haluan. Siinä kuitenkin olin. Monta valintaa on elämässä tullut tehtyä, ja eräänä päivänä huomasin olevani siinä. Paikassa, jossa minun kuuluukin olla. Alalla, jossa koen olevani siellä missä minun pitääkin olla.
Elämä on hassu. Se tuo eteen haasteita, joista selviämällä löytää aina elämänsä uudelleen. Uusia ajatuksia, uusi perspektiivi. Ei koskaan -ajatus kumoutuu aina.

Hommat käynnissä, kuski välillä puuttuu.

Syksyn työmäärä on vyörynyt päälle kuin muta Meksikossa. Tuntuu, että kaikki on hautautunut sen alle ja se, mikä on vyörystä selvinnyt, on kuitenkin kuran peitossa. Mistään ei oikein saa kiinni ja kauheasti pitäisi tehdä. Mutta kyllä se tästä. Suurin murhe on lasten terveenä pysyminen. Pysyykö arki hallinnassa, jos joutuu tekemään vielä moninkertaisen työn vaativan korvaavan tehtävän, kun lapsi oli kuumeessa. Sairaan lapsen jättäminen vieraalle hoitoon on kuitenkin aina inhottavaa. Ja inhottavaa on myös olla menemättä. Yrittää siinä sitten taiteilla. Itseään ei kuitenkaan voi ulkoistaa perheestään.

Opinnot ovat kuitenkin olleet ihania. Saa hyvässä porukassa oppia hyödyllisiä asioita. Saa uutta ajateltavaa ja uutta näkökantaa. Ai sen voi noinkin ajatella. Ihmismielellä on taipumus urautua. Erityiskasvatuksen rakenteet ja ohjausjärjestelmä, Erityisopettajuuden asiantuntijuus ja sen kehittyminen, Erityisopettaja verkostotyössä, Erityisopetuksen menetelmät, Arviointi erityiskasvatuksessa, Orientointi käytännön opintoihin, Käytäntö I ja Erityisopetuksen didaktiikan syventäminen. Siinä työnsarkaa tälle syksylle. Minä sentään pääsen helpolla. Osalla on neljä kurssia enemmän.

Erityisopetuksen didaktiikan syventäminen on niitä kikkakolmosia. Mihin kiinnittää huomiota ja miten havainnollistaa opetusta. Viime viikolla oli lukutehtävänä lukea kirja Iloa ja ymmärrystä matematiikkaan . Kirja on vuodelta kivi ja kirves, mutta siinä on hyvää asiaa perusasioiden opettamisesta ja havainnollistamisesta. Meidän piti kirjoittaa yhden sivun mittainen pohdinta siitä, mikä matematiikan opettamisessa/oppimisessa on vaikeaa ja pohtia, miten aihealuetta voisi havainnollistaa. Kirja herätti hyviä ajatuksia asian tiimoilta. Seuravaksi kerraksi meidän pitää tehdä kaksi "koekysymystä", joissa on kohdat a, b, c. Tarkoituksena on tehdä eriyttäviä tehtäviä, jotta jokainen kokeen tekijä voisi valita itselleen sopivan tasoisen tehtävän. Matematiikan osioon kuuluu myös kirjan Matematiikan tietokirjan lukeminen. Matematiikan tehtävien jälkeen siirrymme lukemaan opettamiseen ja oppimiseen. Sen tiimoilta luemme Lerkkasen kirjaa . Ihan innolla odotan.

Matematiikan välineistöä.

Syksyn alkuun kuuluu myös paljon vierailukäyntejä. Kymmenen kahden tunnin vierailua erityisopettajan työssä varhaiskasvatuksesta toiselle asteelle. Tämäkin on ihan mielettömän innostavaa. Harvemmin sitä kuitenkaan pääsee toisen opettajan työsä näin seuraamaan! Hankaluuksia tuottaa aikataulun tiukkuus. Mutta onneksi haasteet on voitettu. Kaksi paikkaa enää käymättä. Toinen on vasta virallisen palautuspäivän jälkeen, mutta onneksi sain siihen pidennyksen tämän käynnin raportoinnin puolesta. Vierailukäynti on kuitenkin tulevan työni kannalta loistavaa verkostoitumista!
Syksy on siis lähtenyt käyntiin rytinällä. Kuukauden päästä on jo ensimmäinen harjoittelukin. Jännittävää!