Kotoilua ja etätöitä

Hidasta, nauti, rauhoitu. Nuku hyvin, syö ravinteikkaasti, liiku. Hengitä ja rentoudu.
Näinhän se mallimaailmassa menisi. Todellisuus on joskus satua ihmeellisempää. Pyykkivuoret, tiskivuorot, ruoanlaitto, läksyt (tai siis ne etätehtävät) ja etätyö täyttävät ison osan päivästä. Kiirettä on, se on vain erilaista. Nyt ei ole kiire minnekään, on kiire tässä. Tosin tässä olevan kiireen etu on se, että siinä on helpompi tehdä valintoja. Suurin osa paineista on oman mielen luomaa.

Rutiinit helpottavat pyykkinpesua ja astianpesukoneen täyttöä ja tyhjäystä sekä muuta siivousta. Vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas. Ja hommat on huomaamatta tehty. Rutiinien tavoitteena on automatisoituminen, asioiden tapahtuminen ilman, että tarvitsee miettiä niitä.

Lasten etätehtävät ja omat etätyöt. Siinä vasta yhdistelmä.. Onneksi etäopetus sujuu ja lastenvtöissä on vähän enemän joustovaraa kuin mitä omassa työssä on. Omatoimisiakin he ovat, onneksi.
Omassa työssä on vain hyväksytävä se tosiasia, että enempään ei pysty. Tällä mennään. Kontakti oppilaisiin on ja pääasiassa he ovat kaikki jotain tehneet. Kukaan ei ole ollut tavoittamattomissa. Se on tärkeintä.

Sosiaalisessa mediassa kiertää hauskoja meemejä, kuten tiedämme. Yksi niistä osui ja upposi: "En tiennytkään, että elämäntapaani kutsutaan karanteeniksi." Toisaalta arkemme on muuttunut erittäin paljon, kun lasten harrastukset jäivä tauolle. Toisaalta ei yhtään. Nautimme kotonaolosta jo ennen sosiaalista eristäytymistäkin. Nyt sen toteuttamiseen ei tarvitse miettiä tekosyitä. Saa luvan kanssa vain olla.

Tokikaan olemalla oleminen ei ole minun juttuni. Mutta neulominen, siivoaminen, lukeminen ja liikkuminen ovat minun juttujani. Niihin en koe ulkoista painetta, joten niiden määrä ja laatu on vain minun päässäni.

Mielen luoma maailma on erikoinen. Sitä voi muokata, mutta ihan liian usein ajaudumme sen vangeiksi. Sosiaalisina eläiminä etsimme sosiaalisia vihjeitä siitä, miten kuulua joukkoon ja koska ryhmän ulkopuolelle jääminen on evolutiivisesti merkinnyt kuolemaa, tarkkailemme yliherkistyneinä merkkejä mahdollisesta hylkäämisestä. Tämä yliherkistyminen on usein ajattelun harha. Olemme niin keskittyneitä siihen, että emme huomaa niitä hyväksyviä eleitä.
Onneksi ajatuksiaan voi muuttaa. Kokeile vaikka. Helpoin on lähteä miettimään autoillessa, että onko liikenteessä keltaisia autoja. Tavallisena päivänä sitä todennäköisesti sanoisi, että ei ole nähnyt yhtään keltaista autoa. Sellaisena päivänä kun päättää tehostetusti tutkailla, kuinka monta keltaista autoa näkee, tuntuu niitä olevan liikenteessä todella paljon. Sen, mihin kiinnitämme huomiomme, yleisyys . kasvaa.
Huomion kohdettaan voi siis muuttaa, ja kun tarpeeksi kauan tekee sitä tietoisesti siitä tulee rutiini ja "uusi normaali". Harmiksi sosiaalisten vihjeiden nostaminen huomion keskelle ei ole ihan yhtä helppoa kuin keltaisten autojen bongaus. Positiivisten sosiaalisten vihjeiden bongaus vaatii luottamusta. Luottamusta muihin ihmisiin ja luottamusta siihen, että on hyväksymisen arvoinen.

Muutos on kuitenkin mahdollista. Se vain vaatii uskallusta. Ja itsemyötätuntoa. Ei mikään helppo työmaa, mutta kuulemma sen arvoinen. Olkaamme siis itsellemme yhtä myötätuntoisia kuin olemme parhaalle ystävällemme.

Elämän ihmettelyä

Hurja, miten aika on mennytkään nopeasti eteenpäin. Toisaalta lohduttavaa, että aika etenee, aina. Tunteet sokaisevat vauhdin, mutta taaksepäin katsoessa se on aina mennyt nopeasti. 

Kuusi vuotta viimeisestä tekstistä. Kuusi elämän täyteistä vuotta. Vuosiin on mahtunut niin syntymää kuin kuolemaakin. Ihania kohtaamisia, ja raastavia ahdistuksia. Ruuhkavuodet toisiaankin. Ei kuitenkaan negatiivisessa mielessä, vaikka ikäviäkin asioita on tapahtunut.

Tunteita on eletty laidasta laitaan. Tärkeimpänä muistona on kuitenkin, että elämä kantaa. Kun tuntuu, että seinät kaatuvat päälle ja mieli on mustaakin mustempi, on aina toivoa. Tulevaisuus ei aina ole sitä, mitä suunnittelimme. Valo ei aina löydy sieltä, mistä etsimme. Ratkaisu ei ole aina se, minkä kuvittelimme ja näennäisen rationaalisesti päättelimme. Ratkaisu ei ole aina iso elämän käänne, vaan ennemmin pieniä arjen asioita. Pieniä päätöksiä, joista muotoutuu uusi suunta, joskus ihan huomaamatta. 

Elämällä on oma polkunsa. Joskus se käy sivuraiteilla, joskus mietitään uusia polkuja. Joskus on tarjolla risteyksiä. Aina on kuitenkin suunta, ja aina suunnan voi muuttaa. Helppoa se ei ole, mutta mahdollista kuitenkin. Joskus vaaditaan ystävä vierelle näyttämään valon suuntaa, polku on kuitenkin itse kuljettava. Onneksi ystävät ovat kuitekin rinnalla, tuomassa omaa valoaan. 

Arki on ihmisen parasta aikaa. Aamukahvi, lisääntyvä valo ja linnunlaulu koiran aamulenkillä. Lasten leikit, keskustelut ja iltasadut. Miehen antama halaus. Koiran rapsutus. Ihana viestittely oppilaan kanssa. Mukava keskustelu työkaverin kanssa. Näihin kun muistaisi pysähtyä riittävän usein.