Hidasta, nauti, rauhoitu. Nuku hyvin, syö ravinteikkaasti, liiku. Hengitä ja rentoudu.
Näinhän se mallimaailmassa menisi. Todellisuus on joskus satua ihmeellisempää. Pyykkivuoret, tiskivuorot, ruoanlaitto, läksyt (tai siis ne etätehtävät) ja etätyö täyttävät ison osan päivästä. Kiirettä on, se on vain erilaista. Nyt ei ole kiire minnekään, on kiire tässä. Tosin tässä olevan kiireen etu on se, että siinä on helpompi tehdä valintoja. Suurin osa paineista on oman mielen luomaa.
Rutiinit helpottavat pyykkinpesua ja astianpesukoneen täyttöä ja tyhjäystä sekä muuta siivousta. Vie mennessäs, tuo tullessas, tee ollessas. Ja hommat on huomaamatta tehty. Rutiinien tavoitteena on automatisoituminen, asioiden tapahtuminen ilman, että tarvitsee miettiä niitä.
Lasten etätehtävät ja omat etätyöt. Siinä vasta yhdistelmä.. Onneksi etäopetus sujuu ja lastenvtöissä on vähän enemän joustovaraa kuin mitä omassa työssä on. Omatoimisiakin he ovat, onneksi.
Omassa työssä on vain hyväksytävä se tosiasia, että enempään ei pysty. Tällä mennään. Kontakti oppilaisiin on ja pääasiassa he ovat kaikki jotain tehneet. Kukaan ei ole ollut tavoittamattomissa. Se on tärkeintä.
Sosiaalisessa mediassa kiertää hauskoja meemejä, kuten tiedämme. Yksi niistä osui ja upposi: "En tiennytkään, että elämäntapaani kutsutaan karanteeniksi." Toisaalta arkemme on muuttunut erittäin paljon, kun lasten harrastukset jäivä tauolle. Toisaalta ei yhtään. Nautimme kotonaolosta jo ennen sosiaalista eristäytymistäkin. Nyt sen toteuttamiseen ei tarvitse miettiä tekosyitä. Saa luvan kanssa vain olla.
Tokikaan olemalla oleminen ei ole minun juttuni. Mutta neulominen, siivoaminen, lukeminen ja liikkuminen ovat minun juttujani. Niihin en koe ulkoista painetta, joten niiden määrä ja laatu on vain minun päässäni.
Mielen luoma maailma on erikoinen. Sitä voi muokata, mutta ihan liian usein ajaudumme sen vangeiksi. Sosiaalisina eläiminä etsimme sosiaalisia vihjeitä siitä, miten kuulua joukkoon ja koska ryhmän ulkopuolelle jääminen on evolutiivisesti merkinnyt kuolemaa, tarkkailemme yliherkistyneinä merkkejä mahdollisesta hylkäämisestä. Tämä yliherkistyminen on usein ajattelun harha. Olemme niin keskittyneitä siihen, että emme huomaa niitä hyväksyviä eleitä.
Onneksi ajatuksiaan voi muuttaa. Kokeile vaikka. Helpoin on lähteä miettimään autoillessa, että onko liikenteessä keltaisia autoja. Tavallisena päivänä sitä todennäköisesti sanoisi, että ei ole nähnyt yhtään keltaista autoa. Sellaisena päivänä kun päättää tehostetusti tutkailla, kuinka monta keltaista autoa näkee, tuntuu niitä olevan liikenteessä todella paljon. Sen, mihin kiinnitämme huomiomme, yleisyys . kasvaa.
Huomion kohdettaan voi siis muuttaa, ja kun tarpeeksi kauan tekee sitä tietoisesti siitä tulee rutiini ja "uusi normaali". Harmiksi sosiaalisten vihjeiden nostaminen huomion keskelle ei ole ihan yhtä helppoa kuin keltaisten autojen bongaus. Positiivisten sosiaalisten vihjeiden bongaus vaatii luottamusta. Luottamusta muihin ihmisiin ja luottamusta siihen, että on hyväksymisen arvoinen.
Muutos on kuitenkin mahdollista. Se vain vaatii uskallusta. Ja itsemyötätuntoa. Ei mikään helppo työmaa, mutta kuulemma sen arvoinen. Olkaamme siis itsellemme yhtä myötätuntoisia kuin olemme parhaalle ystävällemme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti