Loppusuoralla.
Huomenna on viimeisen lähiviikon viimeinen luentopäivä. Maanantaina alkaa harjoittelu. Harjoittelujaksoon osuu pari luentopäivää ja sitten on vielä se viimeinen tapaaminen. Sitten ollaan valmiita.
Vuosi on ollut mielenkiintoinen ja antoisa. Olen nauttinut siitä valtavasti. Olen saanut vastauksia moneen mieltä askarruttavaan asiaan. Olen kuullut pohdintoja, joita en olisi itse edes tajunnut miettiä. Olen saanut seurata niin omaa kuin kanssaopiskelijoiden prosessia kohti erityisopettajuutta. Varsinaisesti valmis opettaja ei kai koskaan ole, sillä työn kohde on hyvin eläväinen ja muuttuvainen, mutta valmiudet hyvään kasvuun on annettu.
Minusta ei koskaan pitänyt tulla opettajaa. Ei varsinkaan erityisopettajaa. Silti juuri nyt tunnen olevani juuri siellä, missä minun kuuluukin olla. Ensi syksy jännittää ihan mielettömästi, mutta innolla odotan sitä. Työnhakuprosessi on edessä. Minne hakisi? Missä on edes paikkoja avoinna? Mistä löytää paikkansa? Millaiseen työyhteisöön pääsee? Millaisia oppilaita kohtaa? Tekisi mieli jänistää.
Nyt on kuitenkin muodollinen pätevyys melkein taskussa. Muistan kun lukion ensimmäisellä luokalla katsoin abeja kuin he olisivat isoja ja aikuisia. Kun itse olin abi, ei olo ollut ollenkaan niin seesteinen ja varma, enkä tuntenut oloani ollenkaan niin vanhaksi kuin olin neljä vuotta aikaisemmin kohtaamani abit mieltänyt. Nyt on vähän sama tunne. Näillä eväilläkö on työhön tartuttava? Oma vajaavaisuus pelottaa. On lohdullista huomata, että en ole yksin ajatuksieni kanssa. Oman työuran aikana olen kuitekin kohdannut jo monenlaisia oppijoita ja ollut mukana selvittämässä monimutkaisiakin tapauksia. Yhdessä muiden kanssa niistäkin on selvitty ja lapsia on tuettu sillä parhaalla tietämyksellä, mitä on ollut. Omasta ammattitaidosta ja sen kehittymisestä huolehtiminen on ammatillisuuden ydinasioita. Oman vajaavaisuuden tiedostaminen antaa tilaa uuden oppimiselle ja herättää halun kehittyä.
Vanha kolleega kysyi jokin aika sitten, tunnenko itseni jo erityisopettajaksi, vai miellänkö itseni vielä ensisijaisesti aineenopettajaksi. Vaikka välillä mietin, miten voisin hyödyntää näitä opintoja aineenopettajana, olen sydämessäni aina ollut erityisopettaja. Minulla on ollut onni kohdata hyvin monenlaisia oppijoita työurani aikana. Olen aina saanut pohtia työtäni erilaisten oppijoiden kautta, yksilöt vahvasti huomioiden.
Olen onnellinen ja onnekas, että olen saanut tämän mahdollisuuden. Toivon voivani mahdollistaa monen oppimisen, löytää yhteisen kielen ja tukea matkalla kohti ihmeellistä tulevaisuutta. Oppimisen mahdollistaminen, strategioiden opettaminen ja innostaminen ovat tärkeitä tehtäviä ja minulla on kunnia olla omalta osaltani mukana tässä prosessissa. Toivon voivani päästä mukaan kannustavaan työyhteisöön aktiiviseksi jäseneksi. Kollegiaalinen tuki ja moniammatillinen yhteistyö ovat välttämättömiä lasten kokonaisvaltaisen tukemisen mahdollistamiseksi. Yhteistyötaidot ja kyky toimia ryhmän jäsenenä ovat tärkeitä taitoja nykypäivän opettajuudessa.
Maaliskuun saan kuitenkin olla vielä luvan kanssa keskeneräinen. Viimeinen harjoittelu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti